Tuesday, October 11, 2011

Poliisin valta lisääntyy – onko kukaan huomannut

Poliisi käyttää kaikkia kolmea valtiollisen vallan lajia; lainsäädäntövaltaa, toimeenpanovaltaa ja tuomiovaltaa. Perinteisen vallan kolmijako-opin mukaan nämä vallan lajit kuuluisi pitää erillään toisistaan.


Lainsäädäntövalta.

Poliiseja pyrkii yhä enemmän kansanedustajiksi lakeja säätämään. Poliisi tekee myös itse aloitteita lakien säätämiseksi ja toimii asiantuntijana lakikysymyksissä.
Poliisin toimintaa tukeva salainen "herraklubi" (josta lainkäytön professori Jyrki Virolainen on kertonut blogissaan) ohjailee tapahtumia niin, että asiantuntijoiksi lainsäädäntöasioissa tulee poliisin toimivallan lisäämistä kannattavia henkilöitä. Laittomuuksia tai puolilaittomuuksia tekemällä poliisi painostaa lainsäätäjää säätämään haluamiaan lakeja.


Toimeenpanovalta.

Poliisi käyttää toimeenpanovaltaa pannessaan lakeja toimeen. Tästä vallastaan poliisi ei jätä käyttämättä pisaraakaan vaan mieluummin ylittää kuin alittaa valtuutensa. Jos poliisi pidättää lain vastaisesti syyttömiä ihmisiä, kuten Greenpeacen mielenosoittajia Porvoossa kolme vuotta sitten, poliisi ei saa teostaan rangaistusta kuten tavallinen ihminen saisi. Pahimmassa tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies huomauttaa, että so, so, pojat, muistakaahan nyt se laki. Jos oikeus toteaa pidätetyt ja vangitut syyttömiksi, ei poliisi tällöinkään saa tuomiota syyttömien ihmisten pidättämisestä, koska poliisilla on niin laaja oikeus kansalaisten vapaudenriistoon, että lähes kuka tahansa voidaan hakea kotoaan ja heittää selliin pelkästään ”musta tuntuu, että se on tehnyt jotain” -perusteella. Viime vuoden alussa poliisi pidätti Viherpeukku puutarhamyymälän työntekijöitä ja vangitsi sen omistajia. Samaan aikaan poliisi järjesti massiivisen kotietsintäkampanjan. Syyskuussa käräjäoikeus totesi pidätetyt ja vangitut syyttömiksi. Työntekijöiden osalta syyttäjä ei valittanut hovioikeuteen, joten vapauttava tuomio jäi voimaan. Omistajien kohdalla asia siirtyi ylempien oikeusasteiden ratkaistavaksi. Poliisin pidätysselleihin sulkemat puutarhavälikauppojen työntekijät siis ainakin olivat yhtä syyttömiä kuin kuka tahansa rautakaupan tai City-Marketin myyjä.

Miltä tuntuisi saada työpaikka kaupan myyjänä ja joutua puolen vuoden päästä pidätetyksi samaan aikaan kun Karhuryhmä penkoisi kotia. Kun putkasta pääsisi, työpaikkaa ei enää olisi. Seuraisi kuukausien piina ja pelko siitä, kuinka pitkä vankeustuomio tulee.


Tuomiovalta

Poliisi ohjaa toiminnallaan ja painostuksellaan oikeuslaitoksen toimintaa ja pyrkii saamaan aikaan haluamiaan linjauksia ja laintulkintoja. Jos oikeuslaitoksen ratkaisu ei miellytä poliisia, poliisi tekee kaikkensa saadakseen aikaan uuden ratkaisun tai löytääkseen jonkun porsaanreiän niin, että oikeuden päätös voidaan tarvittaessa ohittaa. Poliisin lakimiehet tutkivat lakeja ja etsivät niistä heikkoja kohtia, joiden kautta lain tulkintaa voidaan alkaa hivuttaa uuteen suuntaan. Yksi käytännön esimerkki on rattijuopumukseen useita kertoja syyllistyneiden ihmisten autojen takavarikoiminen valtiolle. Tämän menettelyn aloitti aktiivinen julkkispoliisi, joka oli ensiksi kirjoittanut asiasta yleisönosastokirjoituksen useisiin lehtiin poliisikollegansa kanssa. Kun lehtijuttu ei vielä johtanut mihinkään, poliisi päätti kokeilla onnistuisiko autojen takavarikoiminen käytännössä. Se onnistui, ja oikeus alkoi noudattaa poliisin tahtoa ja vahvistaa takavarikot. Aikaisemmin rattijuopot olivat saaneet pitää autonsa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten poliisi ohjaa oikeuslaitoksen toimintaa.

Miksi tilanne on mennyt tällaiseksi? Miksi poliisin valta yhteiskunnassa tuntuu kasvavan kasvamistaan? Täydellisestä vastauksesta tulisi liian pitkä, joten on tyydyttävä tarkastelemaan muutamia yleisiä syitä.

Yksi syy on itse vallan olemus. Valta - eli oikeus käskeä ja pakottaa ja alistaa muita - on rajallinen hyödyke. Kaikilla muillakin hyödykkeillä on tietysti rajansa, koska asumme rajallisella maapallolla, mutta esimerkiksi materiaalista omaisuutta voi kuitenkin tietyissä rajoissa luoda lisää tekemällä sitä. Valmistettu uusi esine lisää omaisuuden kokonaismäärää eikä ole pois keneltäkään. Jos teen itselleni veneen, joku toinen ei menetä venettään. Valta sen sijaan on aina otettava joltakin muulta. Valtaa ei voi tehdä lisää.

Koska valta on rajallinen hyödyke, sillä on luontainen taipumus keskittyä niiden käsiin, jotka pystyvät tehokkaimmin sitä hankkimaan ja käyttämään. Tähän mekanismiin liittyy se, että jos johonkin syntyy valtatyhjiö, se ennen pitkää täyttyy. Löysä valta ei ole kauan ilman käyttäjää, vaan joku ottaa sen. Tämän voi huomata aivan tavallisella työpaikallakin. Jos pomo, jolle valta virallisesti kuuluisi, ei ole vallasta kiinnostunut, joku muu alkaa käyttää epävirallisesti hänen valtaansa. Työpaikalla nousee esiin vallanhimoinen pikkuhitler ja alkaa pomottaa muita. Hän voi olla nimelliseltä asemaltaan vaatimaton kassahenkilö tai muu työntekijä, joka nostaa itsensä pomoksi pomon paikalle. Oikea pomo ei välttämättä pane tätä pahakseen, koska hänelle riittää muodollinen arvovalta ja se, että hommat hoituvat. Jollakin toisella työpaikalla oikea pomo voi sen sijaan olla myös tosiasiallinen pomo. Kaikki riippuu ihmisistä. Jos työpakan ilmapiiri on huono, taustalla voi olla piilevää valtataistelua siitä irrallisesta vallasta, jota korkein päällikkö ei viitsi käyttää. Valta on kuin luu, josta koirat tappelevat. Liikaa diktaattorin valtaa käyttävä pomo voi olla työntekijöiden kannalta ikävä vaihtoehto, mutta myös valtansa käyttämättä jättävä voi olla sitä.

Miten tämä liittyy poliisin valtaan yhteiskunnassa. Siten, että yhteiskuntaan on muodostunut valtatyhjiöitä, joita poliisiorganisaatio käyttää hyväkseen omaa valtaansa lisätäkseen. Poliitikot eivät ole enää samanlaisia vahvoja arvojohtajia kuin presidentti Kekkosen aikaan. Pääministerin virkansa alkumetreillä menettänyt Anneli Jäätteenmäki, naisseikkailuilla mainetta saanut ja poliisikuulusteluihin joutunut Matti Vanhanen ja vaalimainoksissa hymyilevä Mari eivät ole antaneet vaikutelmaa siitä, että he olisivat vahvoja poliittisia johtajia. Poliisin valtakeskuksissa todennäköisesti myhäillään tyytyväisenä, että hyvin menee.

No comments: